perjantai 11. elokuuta 2017

Pyörämyrsky


Tuli aika viedä tuore ekaluokkalainen koulun alkamisen toisena päivänä. Tätä on pienissä määrin tullut pyöriteltyä mielessä, kuten varmasti monet muutkin vanhemmat. Kuinka koulu lähtee sujumaan, miten lapsemme kokee uuden kouluympäristön eskarin jälkeen jne. Koulumatka taittui aamulla kevyesti pyöräillen - vaikka sainkin taas huomata perävaunun takarenkaan puhjenneen. Teettääpä hieman jaloille lisää töitä. Opastajana koulumatkalla toimi koulun aloittanut, koska itse en ollut tietoinen mikä tulee olemaan sisäänkäynti ekaluokkalaisille. Kouluun saavuttuamme alkoi epäröivä ilme koululaisella. Niin siinä vain kävi, että ensimmäisen päivän koulumatkat eivät olleet jääneet riittävän tarkasti mieleen. Ilmeisesti jännitystä tai vauhtia ollut sen mukaisesti. Tässä välissä oli kilautettava vaimolle apua saadakseen. Kiersimme koulun ja löysimme pienet tenavat ja tuttuja luokkakavereita vanhempineen.

Kello löi ja esikoinen lähti kaverinsa kanssa marssimaan kouluun. Tuli melko tyhjä fiilis, näin nopeasti tämäkin hetki sitten tuli. Pienet moikkaukset ja lapsi kasvoi silmissä sen koululaisen verran. Tässä vaiheessa sain kysymyksen - miltäs se isukista tuntuu? Aika raakaahan tää on, hui hai ja tosta noin vaan sinne lähti. Mietiskelyt jatkuivat kotiin palatessa.

Keskipäivän kohdilla oli aika hakea nuoremmat päiväkodista. Taas aivan mielettömän ihana kohdata lasten riemu aitauksen takaa, "isi, isi, isi". Hetket, jotka antavat potkua arkeen ja ehkäpä jotain pientä ylpeyttäkin omasta tekemisestä. Lapset ovat innoissaan tulossa halimaan ja syliin. Kertomaan päivästään ja askarteluistaan. Iloisina päivästään ja iloisina päivän jatkumisesta. Parhautta. Matka jatkui vaunun kanssa koululle, vaunussa tuoreet melkein picassomaiset maalaukset lasten sylissä. Todella hienoa kovan luokan taidetta.

Haettuamme ekaluokkalaisen koulusta, saimme aloittaa paluumatkan kotiin. Rauhallinen ja turvallinen koulutie oli enää jäljellä. Matkan, jossa on vain yksi autotienylitys. Esikoinen pyöräilee yleensä edelläni määrittäen näin oman vauhtinsa. Pyörätie onkin tässä vaiheessa se paljon puhuttu koulutie. Pyörätien ja koulutien erottaa siinä, että koulutiellä on ruuhka-ajat ja tiellä ei ole liikennesääntöjä. Sääntöjen puuttumisen vuoksi liikennevirran ennakointi on vähintäänkin yhtä hankalaa, kuin johtavan poliitikon uskollisuus parisuhteessa.

Pyöräilijöitä kasapäin. Sijoituimme jonnekin keskivaiheille. Esikoinen jostain syystä pysähtyi melko kovasta vauhdista ja niinhän se oli itsekin tehtävä miltei äkkijarrutus. Tässä vaiheessa yhden toisen vanhemman lapsi jatkoi pyöräilyään meidän edellä ja lapsen vanhempi oli vähällä ajaa meidän yhdistelmän perään. Koulutiellä ei pysty vaihtamaan kaistaa ihan noin vain välttääkseen peräänajot. Koulutie vaikuttaakin enemmän maantiepyöräilyn kilpailulta, jossa on mukana kaikki kerralla eri sarjoista. Kolareilta vältyimme tilanteessa ja sain itsekin opetuksen, että nyt pitää olla jatkossa tarkkana niin kaistan vaihtajista kuin takaa tulevista puikkelijoista.

Eikä aikaakaan kun alamäen lopussa on joku päättänyt pysäköidä pyöränsä kanssa. Onnekseni ehdin yhdistelmän kanssa miettiä omia ratkaisuja enemmän kuin sekunnin. Vasen kaista oli siinä määrin tukossa, että kaistan vaihto ei ollut mahdollinen yhdistelmällä ja takaa tulevilla oli sen verran vauhtia etten uskaltanut pysähtyä. Rallikansaa kun ollaan - oli ratkaisuni vetää pientareen kautta ohitse. Onneksi juuri sillä kohtaa sen pystyi myös tekemään.

Näiden koulumatkojen viemisten ja hakemisten aikana pienin murhe on miettiä miten lapsemme koulunkäynti ottaa sujuakseen. Kunhan näistä matkoista selvitään hengissä. Ei mikään ihme, ettei lapsi muista minne meni ja mistä lähti. Hyvä jos sitä muistaa isäkään.

// Markus