perjantai 15. joulukuuta 2017

Osaatko unelmoida, uskallatko tavoitella unelmia?


Minulla on unelmia, tavoitteita. Eivätkä ne jää unelmiksi vaan aion ne myös saavuttaa. Tämä teksti on roikkunut pelkällä otsikolla luonnoksissa pitkään, odottaen aikaa ja inspiraatiota. Sitäkin että kehtaan kaikkien keskeneräisten töiden ohella julkaista blogitekstin. Kas kun on parempaakin tekemistä. Tai niin haluan uskotella itselleni ja muille. Arvottaa tekemiset siten, että ne ovat yleisesti hyväksyttyjä. Niin sen toki pitäisikin mennä, että ensin ne tärkeät asiat pois alta ja sitten vasta muut.

On kumminkin väärin ajatella, että unelmointi ja itselle tärkeät asiat olisivat jotenkin vähemmän tärkeitä, vähemmän oikeita. Emme ole koneita ja vuorokaudesta täytyy riittää aikaa itselle ja perheelle. Ellemme pidä huolta omasta jaksamisesta, emme voi oikein auttaa muitakaan. Tiedän kyllä kuinka tärkeää on huolehtia perheestä - ja kuinka ihanaa on, kun he huolehtivat minusta. Monesti myös joutuu tekemään uhrauksia perheen eteen eikä elämä mene niin kuin suunnitteli ja toivoi. Puolisoni on tehnyt paljon perheemme (ja minun) eteen näin vuosina. Joskus tuntuu siltä, ettei minusta ole mihinkään, etten koskaan saavuta mitään. Tai saa töitä, niin että puoliso voisi vuorostaan keskittyä perheeseen ja siihen mitä itse haluaa elämänsä aikana tehdä. 

Tämä vuosi ja syksy on ollut rankka, henkisesti ja fyysisesti. Murheet taloudesta, rahoituksesta, töistä, projekteista, selviämisestä. Uskon ja tiedän, että asiat järjestyvät ja menevät eteen päin, siinä välissä vain pitäisi laskutkin maksaa ja hoitaa myös muut asiat ja olla läsnä lapsilleen. 

Välillä kaikki tuntuu olevan liikaa. Moni on sanonutkin ihmettelevänsä kuinka aikani riittää. Ei se riitäkään. Joka ikinen päivä loppuu vuorokaudesta tunnit. Joka ikinen päivä tuntuu olevan jonkin asian deadline. Joka ikinen päivä olen liian vähän läsnä lapsille. Olen muun muassa jättäytynyt nyt monista kokouksista pois, jättänyt politiikkaa vähemmälle ja koittanut soveltaa. Ja se ahdistaa, kun ei saa tehtyä kaikkea mitä pitäisi. On kuin olisi yksi iso möykky pään sisällä, joka estää ajatuksia kulkemasta (ja saamasta gradua eteenpäin). 


Siksi tein muun muassa eilen facebook-sivuilleni päivityksen, jossa hehkutin yhtä onnistumistani, yhtä asiaa, josta olen itsessäni tällä hetkellä ylpeä ja joka auttaa jaksamaan eteen päin.
"Vihaan juoksemista. Olen vihannut koko elämän ja vihaan edelleen. Siksi onkin melkoinen saavutus ylipäätään saada omaehtoisesti tämä kroppa treenilenkille 3-5 kertaa viikossa. Etenkin kun töitä piisaa yömyöhälle joka ilta. Kaikista eniten vihaan lenkin vauhtikestävyysosiota, jonka aikana mielessä kiroan koko ajan. KOKOAJAN. Oikea polvi reistaa, mutta pysyy kurissa melko hyvin, kun nappaa särkylääkkeen ennen lenkkiä. Siispä hyvä minä!  💪💪💪 (Ja kiitos rakas Markus 😘)"
Kieltämättä yllätyin aika isosti siitä miten päivitystä on luettu. Tiedän, että sana vihata on ilmaisultaan negatiivinen, voimakas, mutta sitä juokseminen minulle on ja on ollut ja juuri siitä syystä olen iloinen, että olen sen peikon osittain selättänyt. Tehnyt jotain siitä huolimatta, että se ei ole ollenkaan minun juttuni. Unelmoinut. Asettanut tavoitteen ja mennyt sitä kohti.
Minulle päivitys on kaikkinensa positiviinen, että hei just MINÄ olen onnistunut saamaan itseni sohvan pohjalta ja tietokoneen / töiden äärestä juoksun pariin keleistä, väsymyksestä ja omasta asenteesta huolimatta. Että hei, mä olen tehnyt sen! Tehnyt sen mikä liian monella jää myös tekemättä. Vaikkakaan en ole päässyt läheskään joka viikko 5 harjoituksen tavoitteeseen. Fyysisesti kroppani on niin sisältä kuin ulkoa paremmassa kunnossa kuin koskaan elämäni aikana ja kyllä siitä kiitos kuuluu myös minulle. Ei se tulos pelkällä löntystelyllä ja kivoilla jutuilla tule.
Minusta on hyvä, että muut ovat kommentoineet ja kertoneet ajatuksia, joita päivitys heissä herätti. Että ihmiset ovat huolissaan ja haluavat auttaa. Sitä minäkin haluan. (Ja valitettavasti 95 prosenttisesti ilmaisen sen itsekin surkeasti.) En minä päivitykseen koko elämääni avannut. Enkä kyllä sitäkään millaista kipua, millaisia särkylääkkeitä, kuinka paljon, kenen ohjeistuksella, millaista treeniä ja miksi teen. Joten mistäpä kukaan tietääkään, mitkä tavoitteeni ovat. Jotain kommentointi kumminkin minusta kertoo meistä aikuisista ja siitä kuinka yritämme valita aina sen polun missä aita on matalin. (Ja lannistaa myös muita, sen olen ainakin huomannut viimeisen vuoden aikana). Onhan se suorastaan hullua tehdä tavoitteellisesti jotain sellaista mistä ei pidä - tai jota vihaa. Oppia uutta ja voittaa omia mörköjä. Kuinka kannustuksen sijaan on helpompi pyytää lopettamaan kuin kehua itsensä voittamisesta ja kysyä mikä saa tekemään sen. Niin. Mikä saa meidät tekemään jotain mitä vihaamme ja jotain mikä tekee ehkä kipeääkin? Ehkä näihin yksinkertaisin vastaus on unelmat ja tavoitteet. Monellako meillä vielä on sellaisia? Moniko meistä tekee aktiivisesti jotain niiden eteen ja tsemppaa muita samaan? Missä välissä hukkasimme nuo taidot? Milloin sinä viimeksi olet tehnyt unelmakartan?


Tämän blogitekstin oheen olen laittanut palasia omasta unelmakartastani - tai kuvia tietokoneeni unelmakansiosta, jonne vuosien varrella olen kerännyt unelmia ja inspiroivia juttuja, pienempiä ja isompia. Suurin ja tärkein unelmani perhe, lapset ja puoliso minulla onkin ja olen siitä ikionnellinen ja kiitollinen. Sekään ei ollut kevyt tie ja neljä tähtihippua menetimme pilvenreunallekin matkan varrella. Mutta on minulla elämälle muitakin unelmia, joita haluaisin myös yhdessä perheeni kanssa toteuttaa. Moni muu tekee ensin opinnot valmiiksi, hommaa työn, rakentaa talon, saa säännöllistä palkkaa, säästöjä ja vielä lapsetkin terveenä ja suunnitellusti ja elämä on hyvää juuri sellaisenaan tai jonkin muunlaisena.
Minäkin haaveilen samasta, vaikka ensin tulikin lapset, sitten vasta työt ja opinnot. Seuraavaksi haluan säännölliset tulot, säästöjä, pitää huolta omasta ja perheen terveydestä, ostaa oman talon, jossa on kaksi vessaa ja erilliset kunnolliset tilat yrityksemme käyttöön. Unelmoin isosta pirttipöydästä, jonne mahtuu koko perhe ja paljon ystäviä ja läheisiä syömään ja viettämään aikaa. Unelmoin että keväällä saamme puolison kanssa viimein nostaa yrityksestämme palkkaa - vieläpä sellaista, jolla tulemme toimeen. Unelmoin menestystä yrityksellemme, jonka kautta muuttaa maailman tekstiilimarkkinat ja mahdollistaa monille muille oma unelmien työ. Unelmoin menestyksestä toisen liiketoimintamme parissa, jonka kautta auttaa ihmisiä pitämään huolta omasta terveydestään ja mahdollistaa myös monille se oma unelmien työ. Unelmoin siitäkin, että voisin kasvaa ihmisenä niin että voisin olla herättämässä muiden inspiraatiota, oppisin ottamaan toiset paremmin huomioon, kuuntelemaan ja auttamaan ja voisin sitä kautta myös kouluttaa ja inspiroida muita. Unelmoin vänrikin nappuloista, ja siitä mitä muita unelmia ja tavotteita minulla niihin liittyy. Unelmoin Bisnesenkelinä toimimisesta, niiden asioiden parissa, joita pidän tärkeinä.
Mistä sinä unelmoit? Millaiselta sinun unelmakarttasi näyttää? Haastan ainakin bloggarit sekä omat tiimiläiset / ystävät kirjoittamaan ja jakamaan omia ajatuksiaan unelmista.