Kotihoidontuen lakkauttamisesta



Koska aiemmin nurisin täällä blogissa typeristä päätöksistä subjektiiviseen päivähoito-oikeuteen ja kotihoidontuen kiintiöimiseen liittyen, täytynee nyt vuorostaan sitten kiittää ja onnitella hallitusta. Nimittäin: Hallituksen perhepaketti kaatui. Onneksi, mutta vain toistaiseksi. Vaikka VM:n mukaan kotihoidontuen jakaminen toisi lisäkuluja 80 miljoonaa euroa (+ mahdolliset tilainvestoinnit), asiaa tullaan käsittelemään uudelleen jo vaalien jälkeen.
Myös eilen julkaistiin kannanotto: "Kotihoidontuki on lakkautettava" ViNO perustelee kotihoidontuen lakkauttamista sillä verukkeella että "Nykyinen kotihoidontuki on järjestön mukaan tasa-arvon este ja köyhyysloukku, jolla ajetaan parhaassa työiässä olevat naiset jäämään vuosikausiksi kotiin." "Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNO vaatii kotihoidontuen lakkauttamista ja sen korvaamista 6+6+6 -vanhempainvapaamallilla. Nykyinen kotihoidontuki on järjestön mukaan tasa-arvon este ja köyhyysloukku, jolla ajetaan parhaassa työiässä olevat naiset jäämään vuosikausiksi kotiin."

Samaan aikaan Vino kuitenkin ajaa perustuloa. Miten tämä nyt sitten eroaa siitä, että samat ihmiset jäisivät kotiin hoitamaan lapsia perustulon turvin? Kaiken lisäksi perustuloa saisi vielä sen kolmen ikävuoden jälkeenkin, johon tämän hetkinen kotihoidontuki loppuu. Vai pitäisikö - tasa-arvon nimissä - kieltää perustulo kotona lapsiaan hoitavilta?

Entä ajatellaanko myös lapsiperheiden köyhyyden ja perheiden välisen tasa-arvon paranevan kotihoidontuen lakkauttamisella? Vai onko sillä väliä? Jos ei, miksi sellainen tasa-arvo on vähemmän tärkeää?
Paljon olen tuota 666-malliakin pohtinut ja tutkinut. Tässä taloustilanteessa 666-mallin mukainen järjestelmä olisi paljon nykyistä kalliimpi. Onko siis järkeä lähteä ajamaan sitä, kun sen vaikutuksistakaan ei ole varmaa tietoa?

Esimerkiksi Tampereen yliopiston työelämän tutkija Asko Suikkinen mukaan 666-malli saattaisi jopa heikentää naisten työmarkkina-asemaa. “Suikkinen epäilee 6+6+6-mallin tasa-arvoa edistävää vaikutusta. "Periaatteessahan se ensivaikutelmaltaan näyttää, että näin saattaisi lyhyellä aikavälillä tapahtua, mutta mitä se pidemmällä aikavälillä on, että vaikuttaisiko se työnantajien rekrytointikäytäntöihin," Suikkinen sanoo. "Koska miehet eivät kuitenkaan jäisi kotiin, uudistus ei vaikuttaisi tasa-arvon kehittymiseen työelämässä, hän arvioi.”"

Ei voida myöskään ajatella, että yhteiskunnalla olisi jatkuvasti varaa lisätä menojaan. Olisikin oleellisempaa käsitellä ja pohtia perhepolitiikkaa nykyistä laajempana kokonaisuutena.

Opiskelijat ja pienituloiset/ tulottomat ei paljoa ansiosidonnaisten lisäyksistä hyödy. Onko edes oikein, että yhteiskunta maksaa samasta työstä (lasten kotihoito) eri summan rahaa? Onko se tasa-arvoa tai onko se ylipäätään oikeudenmukaista?

Esimerkiksi nuoret/ opiskelijaperheet jäävät alakynteen: ei ansiosidonnaisia, ei opintotuen asumislisää, ei välttämättä edes oikeutta 3 vuoden vanhempainvapaaseen/ hoitovapaaseen. Perheen perustaminen ja lasten saaminen pitäisi olla - tasa-arvon nimissä -ok, missä vaiheessa tahansa. 

Niin kotihoidontuen kiintiöinti, lakkauttaminen kuin vanhempainvapaan muuttaminen 666-mallin mukaiseksi hankaloittaisi monien elämää. Kun ihmiset ovat jo tehneet päätöksensä mihin kouluttautuvat, millaisen asuntolainan ottavat jne, on väärin muuttaa rakenteita niin että se asettaa jo tehdyt elämänvalinnat vääriksi, lisää lapsiperheiden köyhyyttä ja hankaloittaa tai tekee jopa mahdottomaksi lasten kotihoidon.


Kommentit

  1. Aah! Samaa mieltä!
    Olen oikein kauhulla seurannut tuota perhevapaiden jakoa.
    Arvostan (luonnollisesti) sitä, että perheestä huolehtimista pyritään jakamaan tasapuolisesti molemmille vanhemmille, mutta sitä mieltä olen, ettei se pakolla käy.
    Ihmisiä ja elämäntilanteita on monenlaisia, ja jokaisella vanhemmalla pitää olla mahdollisuus olla omanlaisensa vanhempi. Tärkeää ei ole se, että molemmat vaihtavat yhtä monta vaippaa ja nukuttavat lasta yhtä hienolla kierteellä. Tärkeää on se, että vanhemmilla on mahdollisuus luoda lapseen sellainen suhde, joka itsestä tuntuu luontevalta.
    6+6+6-malli pakottaa perheen ratkaisuihin, jotka eivät välttämättä ole sen jäsenille luontevia, ja saattavat johtaa siihen, että lapsi päätyy osaksi päivähoitosysteemiä huomattavan aikaisin.

    Tärkeää olisi se, että luotavassa mallissa olisi joustoa ja mahdollisuuksia: sellaisia mahdollisuuksia jotka ihan oikeasti mahdollistavat perheelle juuri heille sopivan ratkaisun arkielämän ja perhearjen yhteensovittamiseksi.
    Tämä vaatii vastaantuloa myös työelämältä: samaan aikaan ei voida puhua työaikojen ja -urien pidentämisestä, vaan pitää löytyä halua etsiä malleja, joissa on tilaa sekä työlle että perhe-elämälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, marikan polut. Niin samaa mieltä. :)

      Mulla oli tähän aiheeseen n. 5 kertaa enemmän tekstiä kuin mitä tuossa yllä postauksessa on. Pakko oli lyhentää, että joku jaksaisi lukea (jaoin siis saman tekstin muuallakin) ja kommentoida, jotta syntyisi keskustelua. Mutta saapa nyt nähdä. Vino vaikeni jo aiemmin kun tivasin perusteluita. (Kaiken lisäksi oli hukassa mm. tiedot siitä kuka maksaa kotihoidontukea, kuntalisää, kuka vanhempainpäivärahaa ja kertyykö noista eläkettä. Ja siinä, mikä on lopulta säästöä ja mikä ei.)

      Minustakin on vanhempien vastuu ja kotiinjääminen olisi parempi olla nykyistä paremmin jaettu. Olisi todellakin hienoa, jos kaikissa perheissä isät ja äidit pystyisivät viettämään aikaa lastensa kanssa kunnolla ja jäämään jopa vuorollaan kotiin. Uskon myös, että siitä hyötyisivät kaikki. Niiden parisuhde, perhe-elämä, kuin lasten ja vanhempien välinen suhde.

      Sen verran uppiniskainen kumminkin olen, etten kiintiöitä (tässäkään asiassa) kannata. Tokihan jo nyt 4kk on kiintiöity äidille ja 9 viikkoa isälle. Muuten vanhempainvapaan ja hoitovapaan saa pitää kumpi vain. Ja tuota valinnaisuutta pidän itse hyvänä.

      Yhtä hyvin niin äiti kuin isä pystyy olemaan lapselle - vauvallekin - se ensisijainen vanhempi. Mutta jos arki vauvan/ lapsen kanssa ei niinä toisen töissä olon arkipäivänä onnistu tasapuolisesti, vaan toinen on töissä melkein ympäri vuorokauden, on vaihto vauvalle/ lapselle oikeasti iso muutos ja järkytys ja kestää tottua siihen toiseen vanhempaan ensisijaisena hoitajana. Ja taas kun lapsi ehtii tottua, vaihdetaankin toisin päin. Siksi minusta tiukka kiintiöinti on hankalaa.

      Mm. lasten kannalta näen merkittävämpänä sen, että vanhemmat osallistuvat päivittäin lähes yhtä paljon lapsensa elämään ja viettävät näiden kanssa aikaa. Lapsen näkökulmasta sillä ei siis varsinaisesti ole merkitystä kumpi siellä kotona on.

      Tasa-arvon ja lasten edun näkökulmasta nimenomaan osapäivähoitoratkaisut tai jaetut kotihoidontuet voisivat olla toimiva. Siis sellaiset jaetut, jossa molemmat ovat töissä, mutta vaikka vain puolet viikosta. Tuolloin myös yhä useampi voisi jaksaa kotona pidempään ja se arjen pyörittämisen vastuu jakautuisi molemmille. Ei nimittäin ole minusta ollenkaan luonnollista, että äidit/isät jätetään yksin lasten kanssa jopa vuosiksi.

      Poista


    2. Kaikkinensa siis nykyinen systeemi on varsin joustava sen suhteen, että kumpi vain voi missä vaiheessa vain jäädä kotiin ja toinen tarttua vaikkapa uuteen työtilaisuuteen. Ei tarvitse mennä 6kk kiintiöiden mukaan. Toisaalta perhe voi joustaa pidemmälläkin aikavälillä. Esim. jos toinen luo ensin uraa/ tekee töitä ja toinen hoitaa kotona lapset, ja sitten esim. toisen tai kolmannen lapsen jälkeen vaihto. Että sitten toinen luo uraa/ tekee töitä ja toinen hoitaa lapset kotona.

      Edelleen nykyinen malli on joustavampi sen suhteen, jos toisella ei ole töitä, joihin palata/ mennä. Vaihto voidaan tehdä missä välissä vain, kun työpaikka löytyy tai kun opinnot alkavat/ jatkuvat.

      Eli: Niin kotihoidontuen kiintiöinti, lakkauttaminen kuin vanhempainvapaan muuttaminen 666-mallin mukaiseksi hankaloittaisi monien elämää. Kun ihmiset ovat jo tehneet päätöksensä mihin kouluttautuvat, millaisen asuntolainan ottavat jne, on väärin muuttaa rakenteita niin että se asettaa jo tehdyt elämänvalinnat vääriksi, lisää lapsiperheiden köyhyyttä ja hankaloittaa tai tekee jopa mahdottomaksi lasten kotihoidon.

      Siksi minusta tasa-arvon pitäisi nimenomaan lähteä jo sieltä lapsuudesta ja valinnan vapaudesta ja mahdollisuuksista. Kotoa, koulusta, harrastuksista, päivähoidosta, kerhosta, jne. Näin ollen kun ne ammatinvalinta ja lastenhoitoon liittyvät jutut ovat alusta saakka kaikille sukupuolielle yhtä luonnollinen juttu, jokaisella on aidompi mahdollisuus valita se ammatti joka kiinnostaa - tai jäädä kotiin lapsia hoitamaan. (Etenkin jos yhä useampi nainen olisi miestä paremmin palkattu - tai urakeskeisempi.)

      Esim. tässä hyvä projekti: Tasa-arvoinen kohtaaminen varhaiskasvatuksessa: https://www.facebook.com/pages/Tasa-arvoinen-kohtaaminen-p%C3%A4iv%C3%A4kodissa/173447412673800?ref=stream&fref=nf

      Poista
  2. Minua ei kotoa töihin saa kirveelläkään, +300e tilille on ihan kiva, mutta kuka oikeasti luulee, että 4000euron vuositulot on kannustinluokku pysyä kotona?? :D Voihan ne multa viedä, eiköhän me voida se 300euroa jostain tinkiä ja pysyn silti kotona. Koska minulle on tärkeää, että olen osallisena pienten lasteni elämässä, ja toisaalta siksi, että en ole löytänyt päivähoitomuotoa, joka vastaisi täysin toiveitamme. Onhan tässä vielä porsaanreikä - jos töihin on "pakko" ryhtyä, niin aina voi olla itse perhepäivähoitaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, j.

      Eihän tuo 300 e älyttömän iso summa ole. Toki pienituloisille se on (ja meilläkin se on juuri se summa jolla perheelle ostetaan ruokaostokset, loput tuloista menee asumiseen, vakuutuksiin, jne.

      Mutta monella se töissä käyvä osapuoli (oli se sitten äiti tai isä) saattaa tienata toista puolisoa reilusti yli tuon kh-tuen verran kuussa, niin, että kannattavampaa on silti sen toisen olla kotona kuin työssäkäyvän vaihtaa kotiin sen takia, että muuten kh-tuki loppuisi. Ja kyllä minusta kotihoitoa olisi hyvä tukea kolmeen vuoteen asti.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit